Siirry sisältöön

Innovaatiot

Vuoden aikana Diakin tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) toteutettiin seuraavien temaattisten kokonaisuuksien alla:

  • osallisuus
  • terveyserojen kaventaminen
  • diakonia ja kasvatus
  • kansainvälisyys ja monikulttuurisuus
  • palvelujärjestelmän kehittäminen.

Rahoittajat myönsivät tukea esimerkiksi Diakin nuorten osallisuutta, koulutusvientiä, sosiaali- ja terveysalan pedagogista kehittämistä ja monikulttuuristen opiskelijoiden palvelupolkuja sujuvoittaviin hankkeisiin. Hanketoiminta vahvistui erityisesti Oulussa. Tärkeitä kansainvälisiä avauksia olivat lastensuojelun ja yhteisölähtöisen kouluyhteistyön kehittämishankkeet.

TKI-toiminnan valtakunnallinen ja alueellinen vaikuttavuus toteutui sekä projektitoiminnalle asetettujen määrällisten mittareiden mukaisesti että Diakin henkilöstön osallisuudella korkeakoulun tavoitteiden kannalta merkittävissä verkostoissa, työryhmissä, ohjausryhmissä ja muilla foorumeilla

Liiketoiminta vahvistui ja monipuolistui toimintavuoden aikana. Työnohjausten määrä lisääntyi. Vantaalla Diak aloitti kehittäjäpoolissa, jossa tuotetaan kehittämis- ja konsultointipalveluja.

Hanke- ja liiketoiminnan yhteyttä vahvistettiin tuotteistamalla hankkeissa kehitettyjä toimintamalleja. Esimerkiksi Opetushallituksen rahoittamassa opetushenkilöstön täydennyskoulutuksessa hyödynnettiin eräässä hankkeessa tuotettua verkkokurssia ja työyhteisöille markkinoitiin toisessa hankkeessa tuotettua työhyvinvointivalmennusta

Diakin johtoryhmä hyväksyi keväällä 2018 kansainvälisen toiminnan tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden mukaiset toimenpiteet käynnistettiin syksyllä Eurooppalainen korkeakouluverkostoverkosto -projektilla, jonka myötä Diak solmi ensimmäisiä strategisia kumppanuussopimuksia ja valmisteli laajaan strategiseen yhteistyöhön tähtäävää konsortiota ja siihen liittyvää hakemusta.

Lokakuussa toteutui Diak International Week, joka kokosi useita kymmeniä korkeakoulujen edustajia eri maista robotiikan teeman alle (Digitalisation and Technological Solutions in Social Work, Health Care and Interpreting).

Monikulttuurisuuteen ja moninaisuuteen liittyvässä tematiikassa painopiste oli hankkeiden kokonaisuuden visioiminen, arvioiminen ja vaikuttamistyö sekä opiskelijoiden mukanaolo hanketyössä. Hankekokonaisuus täydentyi Navigaattori-hankkeella (AMIF-rahoitus), jossa Diakin toiminta perustuu yhteistoimintaan kotouttamispalveluista vastaavien kuntapäättäjien, pakolaisina ja kiintiöpakolaisina kuntiin tulevien ja käytännön toimijoiden kanssa.

SignEdu-hankkeessa kirjoitettiin aiesopimus Nairobin yliopiston kanssa koskien tulevaa yhteistyötä. Ulkoministeriön rahoituksella tehtiin hanketyötä Pohjois-Irakin alueella radikalisoitumisen ehkäisyyn liittyen.  Kansainvälisistä opetuksen kehittämisen hankkeista uusimpana alkoi DVINE (Holistic tools for competence-based curricula to promote dignity in Vietnam and Nepal), jossa kehitetään yhteinen koulutuskokonaisuus sosiaali- ja terveysalan korkeakouluille Nepalissa ja Vietnamissa.

Diakin strategisten tavoitteiden mukaiset toimenpiteet käynnistettiin syksyllä korkeakoulun strategisella ”Eurooppalainen korkeakouluverkosto”- projektilla. Projektin puitteissa solmittiin Diakin johdolla ensimmäiset kansainväliset strategiset kumppanuussopimukset ja valmisteltiin laajaan strategiseen yhteistyöhön tähtäävä konsortio nimeltä 3IN Alliance. Verkostoon kuuluvat Diakin lisäksi Vid Specialiced University of Applied Sciences (Norja), University of Applied Sciences Würzburg-Schweinfurt (Saksa), University Of Malaga (Espanja), Transilvania University Of Brasov (Romania​) ja Instituto Superior De Saúde (Portugali).