”Hyvä esihenkilö luottaa alaistensa ammattitaitoon”
<span class="excerpt_part">Helpostilähestyttävyys ja luotettavuus. Ne ovat tulkkauksen, kielten ja viestinnän koulutuspäällikön Raija Roslöfin ja ruotsin ja...</span>
Helpostilähestyttävyys ja luotettavuus. Ne ovat tulkkauksen, kielten ja viestinnän koulutuspäällikön Raija Roslöfin ja ruotsin ja englannin lehtorin Ari Hyvärisen mielestä hyvän esihenkilön ominaisuuksia.
– Hyvä esihenkilö on sellainen, joka kuuntelee kaikki huolenaiheet ja tekee asioihin konkreettisia ratkaisuesityksiä. Tietysti myös se, että tietää asioista ja osaa ratkaista kinkkisiäkin tilanteita, on tärkeää, Hyvärinen sanoo.
Roslöf on toiminut Diakissa vuodesta 2001 lähtien ja toiminut esihenkilönä kaksi vuotta. Hyvärinen on työskennellyt Oulun-kampuksella vuodesta 1999 lähtien. Roslöfin työpiste sijaitsee Turussa. Tulkkauksen, kielten ja viestinnän tiimiläisiä on kuitenkin neljällä kampuksella: Turussa, Helsingissä, Pieksämäellä ja Oulussa.
Roslöfin mielestä parasta esihenkilötyössä onkin juuri ihmisten kanssa oleminen. Hänen mielestään on tärkeää oppia, millaista ohjausta eri tiimiläiset tarvitsevat, sillä ihmisillä on erilaisia tarpeita.
– Hyvä esihenkilö luottaa alaistensa ammattitaitoon. En voi oikeastaan neuvoa asiantuntijoita heidän työssään, koska he tuntevat työnsä sisällön paremmin kuin minä. Voin kuitenkin olla paikalla silloin, kun tarvitaan ohjausta, keskustelua tai kuuntelemista, Roslöf jatkaa.
Yksi yhteinen Diak
Hyvärinen ja Roslöf ovat yhtä mieltä siitä, että työ Diakissa on muuttunut vuosien saatossa. Valtakunnallisessa ammattikorkeakoulussa tiimin jäsenet voivat työskennellä eri kampuksilla, ja se on toisinaan haastavaa.
– Oma lähin työyhteisö ei välttämättä löydykään samalta paikkakunnalta, vaan verkosta. Siksi on täytynyt pohtia sitä, kuinka voi olla lähellä ja käytettävissä tasapuolisesti myös niille, jotka eivät toimi samalla kampuksella, Roslöf sanoo.
Sekä Roslöf että Hyvärinen kokevat, että Diakissa parasta ovat työyhteisö ja opiskelijat. Roslöf myös kokee, että Diak on nykyisin enemmän yksi yhteinen Diak. Hän kehuu diakilaisia aidosta työkavereiden ja opiskelijoiden kunnioituksesta.
– Työyhteisömme ei ole kovin hierarkinen, vaan aika välitön. Voimme puhua toisillemme rehellisesti, mikä on mielestäni tärkeää, Roslöf sanoo.
Sekä Roslöf että Hyvärinen kokevat, että heidän monikampuksinen tiiminsä on hyvä ja toimiva. He sanovatkin viihtyvänsä tiimissään.
– Meillä on hyvä tiimi! Meillä on kauhean hauskaa ja henki on hyvä, vaikka ihmiset tekevätkin hyvin erilaisia työtehtäviä. Monet kuitenkin sanoivat heti, että tämä kombinaatio tuntuu hyvältä. Pystymme tiimissämme puhumaan melkein kaikista asioista, Roslöf kertoo.
Työyhteisössä tarvitaan esihenkilö- ja alaistaitoja
Hyvärinen on tehnyt samaa työtä kohta 20 vuotta, joten perustyön pyörittäminen onnistuu ilman ohjausta. Hän kokee kuitenkin tarvitsevansa esihenkilöä.
– On hyvä, että tiimissä on esihenkilö, joka on asioissa askeleen edellä. Silloin ei itse tarvitse kannatella kaikkea, vaan tietyt asiat ovat esihenkilön vastuulla, jolloin voi itse keskittyä perusduuniin, Hyvärinen sanoo.
Millainen on sitten hyvä alainen? Hyvärinen korostaa, että myös alaiselta vaaditaan alaistaitoja. Hänen mielestään hyvä alainen ottaa itse vastuuta ja ymmärtää, että myös esihenkilöllä on velvollisuuksia.
– Tottakai henkilösuhteiden täytyy toimia, siitähän se lähtee. Täytyy pystyä luottamaan puolin ja toisin. Koen, että Raija on juuri sellainen henkilö, johon pystyy luottamaan. Meidän työhön kuuluu paljon hankalia pikkuasioita, jotka täytyy hoitaa, ja kynnys ottaa Raijaan yhteyttä tällaisissa asioissa on matala. Olen hyvin tyytyväinen esihenkilööni, Hyvärinen kehuu.
Esihenkilötyöhön kuuluu paljon hallinnollisia tehtäviä ja prosessien hallintaa. Roslöf myöntääkin, että toisinaan oman työn priorisoinnissa on haasteita. Hän on käynyt myös esihenkilövalmennuksen, jossa keskusteltiin vastuusta ja prosessien etenemisestä. Roslöfin mielestä olikin hyödyllistä päästä saamaan vinkkejä muilta samassa tehtävässä toimivilta.
– Diakissa on hyvän johtamisen periaatteita ja sitoumuksia, että näin me toimimme. On kuitenkin itsestä kiinni, kuinka ne näkyvät omassa arjessa, juuri tässä puhelussa tai sähköpostissa, Roslöf sanoo.
Teksti: Sari Eestilä
Kuva: Mikael Helenius